Oodi oluelle

Olutseura Viholan Vaahtopäät järjesti vuonna 2005 Oodi oluelle –runokilpailun, jonka tarkoituksena oli tuottaa ja kerätä talteen suomalaista olutta ylistävää olutrunoutta.

Kilpailussa palkitut runot voit lukea täältä:

I Palkinto: Oodi Kaisa Pilsille (Heikki Kähkönen)

Pelloilla ohran ja tähkien 

teräs tuhkan värinen

kylmiä viiltojaan viiltää. 

Hetkeks’ seisahtuu 

niittäjä hikinen.

Otsan uurteet 

vesihelminä kiiltää.

Kuivuvat tuulessa lyhteet

viljan ja ruumenen. 

Kasteessa aamun kirpeys,

humalan kukkien.  

Koura työmiehen säkin

reunoihin tarttuu,

piripintaan viisitoista 

laaria jo karttuu.

Talven varalle 

valuttaa mies varoen 

kultaisia hippuja 

pantavan oluen. 

Hämyssä illan tulet 

saunan tuimina tuikkivat, 

kiilusilmin ketut,

kärpät koloihinsa luikkivat. 

Mies virkkaa nurkalla aitan:

tänään kaljani kiehumaan laitan. 

Putipuhtaiksi pesee pannut ja altaat. 

Pian porisevat humalat ja maltaat.

Taikoja vanhoja taikovat kädet taitavat.

Oi, mitä velhoja ovat mestarit, oluen panijat!

Taidon taiten laitetun taarin, 

jalon kansan janojuoman, 

runoratsujen enkelten tuoman,

perintö on vanhan vaarin.

Tuoksu vihanta 

kuin lapsuuden haasta, 

voima vierteen 

lahjana isältänsä.

Tahto nousee mullasta, maasta, 

sukuna suurena 

sikiää sisältänsä.

Yli yön, päivän ja kolmannen,

tultaan kohentaa lämmöstä nauttien.

Keittoa kuumaa hiljaa maustaen

seppä vierteen tuntee onnen, autuuden.

Loisteessa lyhdyn 

lakkaa mäskin keitto.

Höyryt huumaavat 

sulkevat kansi ja peitto.

Vierivät viikot, 

syksy talveksi vaihtua ehti,

odotuksen puusta 

putosi sitkeinkin lehti.

Kuin lapselle joulu, 

on koittanut meille tämä hetki.

Joukossa ystävien alkaa 

olvimme viimeinen retki.

Vaahtoavassa lasissa, 

haarikassa jos toisessa, 

maussa humalaisessa, 

juomassa jumalaisessa,

aromissa pilsnerin, 

siinä on raskaan työn tulos.

Eivät hanojen vartijat raahaa jaloista ulos,

kun ilmoille nostamme voittoisat armeijat tuoppien 

ja huulille viemme tyttären suloisen - Kaisa Pils oluen. 

Oi ystävät, mallasjuoman tarve on iloa tuoda.

Laulaen, nauraen kuohuavaa saamme vain juoda.

Sitä janoiselle riittää, jos lisää kehtaa vain pyytää.

Mut voi onnetonta sitä jok’ olutta rinnoilleen syytää!

Eik’ aikaakaan kun kurkkuihin kaatui koko pilsnerilasti.

Paremmin maistua ei vois’ viini, ei Hartolan sahti.

Mut onnea, iloa, sitä juomarille riitä ei loputtomiin.

Siks’ eiköhän ryhdytä taas oluttalkoisiin!

 II Palkinto: Viholan vaahtopäät (Veli-Matti Pajari)

On kerhopaikka kohtuullinen heillä klubina,
viis siitä että toiset pitää sitä pupina.
käy kerran kuussa sisällä sen kova supina,
ja päättyy turha jupina.

Ne hieman retkeilee ja ministerit kättelee,
aina kohtuus mielessä, vaan ei pienet pahaa tee.
Kun tuoppikättä muistaa ojentaa ja koukistaa,
se tukevankin soukistaa.

Vaahtopäät silloin näät,
Pyhäjärven tuon sinisen
Kuka vielä tarjois
yhden kierroksen?

Pöydän päässä yksi heistä aina heiluu tappina.
Puhuu niin kuin Ruuneperi: mieshän pärjäis pappina!
On paidat päällä keltaiset, lakit samankaltaiset,
makutottumukset  maltaiset.

Siideri ei sovi heille, liemi kovin makea.
Riisiviinakaan ei maistu, se on liian Sakea.
Vaan olutta he särpii mielellään ja halulla,
on neljäs tuoppi alulla.

Vaahtopäät silloin näät,
Pyhäjärven tuon sinisen
Kuka vielä tarjois
yhden kierroksen?

Kaljaa lasissa he arvioivat monen mallista.
Joskus tuomio on tyly: tää on hevostallista.
Kun miehiä on monta on myös monta makua,
’tää saattais olla Sakua’.

Kukaan kuitenkaan ei linnoittaudu kaljakorin taa,
koko ajan erottaa, voi puheensorinaa.
Jos joskus liikaa jolle kulle maistuu Porin Aa,
kuuluu klosetista lorinaa.

Vaahtopäät silloin näät,
Pyhäjärven tuon sinisen
Kuka vielä tarjois
yhden kierroksen?

 III Palkinto: HÄN – OLUT (Hannu Halme)

Hän paranee lämmetessään - olut ei

Hän on useimmiten tumma - olutkin välillä

Hänestä voi nauttia - oluestakin

Hän voi kuohua ja vaahdota - olutkin voi

Hän on välttämätön - olutkin, erilailla
 

Jaettu IV Palkinto: Nimetön (Leena Viljanen)

Six-päkki esiin ja

olutta juomaan

jano on mulla ja sen

kyllä huomaa.

Korkki vain auki

ja kulaus, aah

nautinto tuttu on

mulle taas.

Parasta olut on

pullosta juoden

kaupasta sitä saa

lisää tuoden.

Laske en koskaan

mä pullojen määrää

ei oluen juonnissa

mitään väärää.

Jaettu IV Palkinto: Nimetön (Jouni Huhtanen)

Vaaleana ja viekoittelevana aina virtaa Hän

Berliner Weisse, tuo iloisesti kuohuva

Spree-joen shampanja. Kera maraattisiirapin

ja elämänkuohujen: nostan lasin huulilleni

ja annan maun johdattaa menneisiin aikoihin.

Niin Teidän kauttanne pääsen

Preussin ja Etu-Pommerin linnaleireihin,

Suuren Pohjansodan aikakaudelle,

väkevien elämänmakujen taakse.

Humalanlehteä ja unohdusta olette Te, sopivassa suhteessa.

Korkeasta jalkalasista nautin Teitä kuin elämän nektaria.

Te, oi Frau Berliner Weisse, olette elämäni ja innoitukseni Lähde.